Parson rotuna Parson on ennen kaikkea metsästyskoira sekä henkisiltä että fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Nämä ominaisuudet pyritään säilyttämään rodussa, jotta se kykenisi toimimaan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Rodun rekisteröinnistä saakka on tämä pienen koon, miellyttävän ulkomuodon ja aktiivisen luonteen omaava terrieri saavuttanut suosiota niin monipuolisena harrastuskoirana kuin näyttely- ja lemmikkikoiranakin. Metsästysviettinsä sekä energisyytensä vuoksi parsonrussellinterrieri vaatii omistajaltaan aktiivisuutta ja määrätietoisuutta, jotta koira saa kunnollisen peruskasvatuksen ja riittävästi sosiaalistamista sekä liikuntaa. Tällöin siitä tulee yhteiskuntakelpoinen ja miellyttävä seuralainen. Parson on omiaan ulkoilusta ja liikunnasta pitävälle ihmiselle tai perheelle. Pelkästään sohvalla makaamiseen siitä ei ole. Parson on ystävällinen ja joviaali koira, mutta tarvittaessa siitä löytyy räjähtävää terrieritempperamenttia. Parson on seurallinen ja haluaa mieluiten olla olemassa, kokeilemassa ja tekemässä asioita omistajansa rinnalla. Sen motto voisikin olla sama kuin partiolaisen ”Aina valmiina!” Paitsi uskollinen seuralainen, parson on myös monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira. Lisäksi parson on helppohoitoinen ja kätevän kokoinen, pääsääntöisesti terve ja hyväluontoinen koira. Ei ihmekään, että rotu on viime vuosina saanut joukon uusia ystäviä. |